
Kuva: Susanne Klemola
Pohjola Monté Cup & Equinetex Riders
Kiertueen yhteyshenkilö:
Paula Keränen p. 040 586 8157
Suomen Monté-ohjastajat ry järjestää yhteistyössä Pohjois-Suomen raviratojen ja Suomen Hippos ry:n kanssa lämminveristen Pohjola Monté Cup -kilpailukiertueen. Kiertueen yhteydessä Suomen Monté-ohjastajat ry järjestää Equinetex Riders -ohjastajakilpailun yhteistyökumppaneiden Equinetex ja Kiuaspulla kanssa (ks. ohjastajakilpailun säännöt alla).
POHJOLA MONTÉ CUP SÄÄNNÖT
Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan 4-vuotiaat ja vanhemmat lämminveriset. Karsintalähdöt ajetaan 1600 metrin – 3100 metrin matkoilla tasoitus- tai ryhmäajoina.
Pohjola Monté Cup -karsintalähtöjen sekä -finaalilähdön sarjamääritykset laativat yhteistyössä Suomen Monté-ohjastajat ry ja kiertueessa mukana olevat raviradat. Mahdollinen karsinta suoritetaan Hippoksen normaalin karsintapistelaskun mukaisesti.
Finaalilähtö ajetaan tasoitusajona, johon pääsee mukaan kuusitoista (16) eniten karsintalähdöistä pisteitä kerännyttä hevosta, kuitenkin niin, että samalla matkalla voi olla enintään kaksitoista (12) hevosta.
Hyväksytyn juoksun juosseille hevosille pisteet lasketaan sijoitusten perusteella seuraavasti: 20 – 15 – 10 – 7 – 5 – 3 – 2 – loput sijat 1 piste.
Tasapisteissä ratkaisee karsintalähdöistä saavutettu parempi pistesija, jos ne ovat samat, ratkaisee karsintalähdöistä saavutettu parempi kilometriaika, jos nekin ovat samat, ratkaisee arpa. Mikäli finaaliin oikeutettu hevonen on estynyt osallistumasta, täytetään sen paikka seuraavaksi eniten pisteitä keränneellä hevosella jne. Mikäli finaaliin ei ilmoittaudu karsinnoissa pisteitä keränneitä hevosia tarpeeksi, voidaan finaalia täydentää karsintojen ulkopuolisilla hevosilla Hippoksen normaalin karsintapistelaskun mukaisesti.
Finaaliin ovat oikeutettuja osallistumaan ensimmäisen palkinnon suuruudesta riippumatta myös ne mC- ja C- ajoluvan haltijat, jotka ovat ohjastaneet vähintään 15 lähtöä toto- tai paikallisraveissa ennen finaalin ilmoittautumispäivää. Finaalin palkinto tarkistetaan vuosittain. Muilta osin noudatetaan Suomen Hippos ry:n voimassa olevia ravikilpailusääntöjä. Muutoksia näihin sääntöihin voi tehdä ainoastaan Suomen Monté-ohjastajat ry:n hallitus.
Kilpailukalenteri 2026
KARSINNAT
Oulu 26.5.
Tornio 16.6.
Sodankylä 27.6.
Kemijärvi 4.7.
Kurtakko 19.7.
Kaukonen 9.8.
FINAALI
Rovaniemi 19.8.

Equinetex Riders -ohjastajakilpailu
Kilpailun yhteyshenkilö:
Paula Keränen p. 040 586 8157
Pohjola Monté Cup -kilpailukiertueen yhteydessä Suomen Monté-ohjastajat ry järjestää Equinetex Riders -ohjastajakilpailun yhteistyökumppaneiden Equinetex ja Kiuaspulla kanssa.
EQUINETEX RIDERS SÄÄNNÖT
Ohjastajakilpailun osalähtöjä ovat Pohjola Monté Cup -kiertueen karsintalähdöt sekä finaalilähtö.
Ohjastajakilpailun voittajan palkinto on mittatilaustuotteena tehty Equinetex-ajotakki. Ajotakki (treeni- tai kisatakki, kesä/välikausi/sade) sisältää brodeeraukset: ohjastajan nimi + 2 kpl logoa. Ajotakki on tilattava viimeistään kuuden (6) kuukauden kuluessa finaalilähdön päivämäärästä. Tilausohjeet toimitetaan voittajalle henkilökohtaisesti. Palkinto on henkilökohtainen ja sitä ei voi myydä, vaihtaa tai luovuttaa toiselle. Mikäli voittaja ei halua vastaanottaa palkintoa, se jää järjestäjälle.
Ohjastajan pisteet lasketaan osalähtöjen sijoitusten perusteella: 20 – 15 – 10 – 7 – 5 – 3 – 2 – loput sijat 1 piste. Ohjastajakilpailussa myös hylätty tai keskeytetty suoritus antavat yhden (1) pisteen.
Eniten pisteitä kerännyt ohjastaja on voittaja. Tasapistetilanteessa ratkaisee parempi paras sijoitus ja niiden lukumäärä. Mikäli tasapistetilanteessa myös parhaat sijoitukset menevät tasan, ratkaisee parempi osalähdöissä ajettu km-aika, jos nekin ovat samat, ratkaisee arpa. Voittaja palkitaan Pohjola Monté Cup -finaalilähdön jälkeen erikseen ilmoitettuna aikana.
Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki ohjastajat, jotka osallistuvat Pohjola Monté Cup -kiertueen lähtöihin. Ohjastajakilpailuun osallistuminen ei vaadi erillistä ilmoittautumista. Muutoksia näihin sääntöihin voi tehdä ainoastaan Suomen Monté-ohjastajat ry:n hallitus.
